En muista aikaa, jolloin en osannut kirjoittaa. Lienee luonnollista, kuka sellaista muistaisi? Olisinko ollut nelivuotias, kun kirjaimet alkoivat asettua paikoilleen? Siitä asti kirjoittaminen on ollut melko luonnollinen minuuden jatke. Kaikesta ei aina voi puhua, mutta yleensä siitä voi silti kirjoittaa.
Tässä minä nyt siis olen. Ikää on mittariin kertynyt 20 vuotta, ja kirjoitettuja sivuja enemmän kuin laki sallii. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu myös aika monta ajatusta, ja tällä päällä niitä tulee joka päivä viisikymmentä lisää. Näistä ajatuksista tämäkin virtuaalinen suttupaperikori tulee koostumaan. Aiheita löytynee arjesta, jossa pallotellaan täällä ruudun toisella puolella viestintätieteiden opintojen ja maailman rakkaimman ylioppilasteatterin välillä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että välillä kirjoitetaan luovasti ja taiteellisesti proosaa ja draamaa ja välillä paskoja esseitä, joskus harvoin jopa suhteellisen laadukasta akateemista tekstiä. Kaiken sisällöllisen ja aivotoimintaa vaativan puuhastelun ohessa on aina hyvä olla muutamia aivottomampia harrastuksia, joihin kuuluvat mm. pakonomainen mikrobloggaus, päämäärättömät matkat Youtuben syövereihin ja jatkuva syöminen.
Tervetuloa, kiitos ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti